Skip to content

Tomi Hilvo Wulff Entren toimitusjohtajaksi

English version can be found here

Wulff Entre uskoo tapahtuma-alan tulevaisuuteen kehittymisen ja uudistumisen kautta. Elokuussa yhtiö vahvistaa asemiaan alan suunnannäyttäjänä, kun uutena toimitusjohtajana 3.8. aloittaa kehittäjänä, innovoijana ja kasvun tekijänä tunnettu Tomi Hilvo. Hilvo siirtyy Wulffille digitaaliseen markkinointiin erikoistuneen Dingle Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Tomi Hilvo on innoissaan uudesta työstä ja kollegoista: “Wulff Entren tiimi on innostunut ja idearikas huippuammattilaisten joukkue. Kun on vahva halu onnistua ja palvella asiakkaita, on mahdollista kasvaa ja luoda uutta haastavissakin olosuhteissa. Tällä alalla, tässä yhtiössä ja näiden ihmisten kanssa on upeaa saada aloittaa työt elokuussa.” Hän näkee mahdollisuuksia kasvuun erityisesti digitaalisten ratkaisujen hyödyntämisessä: ”Koronaviruksesta johtuvat rajoitukset ovat muuttaneet ihmisten ja yritysten käyttäytymistä. Kynnys ihmisten kohtaamiseen digitaalisilla pinnoilla on madaltunut ja luotto digitaalisten työvälineiden avulla tapahtuvaan laadukkaaseen vuorovaikutukseen on noussut huomattavasti. Samalla kasvokkain tapaamisen erityisyys, merkityksellisyys ja arvokkuus ymmärretään entistäkin paremmin. Parhaat toimijat tarjoavat tulevaisuudessa asiakkailleen sekä korkeimman arvon fyysisiä kohtaamisia että erilaisia innovatiivisia hybridiratkaisuja, ja sellaisia mekin kehitämme.”

Wulff Entren toimitusjohtajana vuodesta 2014 ja yhtiössä yli kymmenvuotisen ansiokkaan uran tehnyt Ninni Arion on päättänyt siirtyä kohti uusia mahdollisuuksia yhtiön ulkopuolella ja jää samalla pois Wulff-konsernin johtoryhmästä. ”Kiitän Wulff Entren asiakkaita, henkilökuntaa, yhteistyökumppaneita ja Wulffia hienoista yhteisistä vuosista. Olen saanut olla mukana tekemässä ja kehittämässä palveluita yrityksille täydellä sydämellä, kiitos teille muistoista! Wulff Entren on mahdollista menestyä tässä ajassa uudistamalla palvelujaan, ja kenties luomalla kokonaan uutta markkinaa. Siihen tarvitaan uutta digitaalista näkemystä ja ajatuksia, joita uskon Tomi Hilvon tuovan mukanaan. Olen kiitollinen kokemusrikkaista vuosista ja siitä, että olen saanut johtaa hienoa yhtiötä ja ihmisiä sekä tehdä työtä kiinnostavalla alalla upeiden asiakkaiden ja kumppanien kanssa.”

Lue lisää aiheesta Wulff-konsernin pörssitiedotteesta.

Toivotamme Tomi Hilvon tervetulleeksi Wulffille ja kiitämme Ninni Arionia upeasta työstä asiakkaidemme, kumppaniemme ja kollegoiden kanssa sekä toivotamme menestystä tulevaan!

Lisätietoja:

Tomi Hilvo
CEO / Wulff Entre Ltd.

mobile +358 40 560 6869
tomi.hilvo at wulffentre.com

 

 

 

 

 

Satu Pekkala
Project Director, Vice President / Wulff Entre Ltd.
mobile +358 50 396 7537
satu.pekkala at wulffentre.com