“Nopean tiedonkäsittelyn aikoina on syytä oppia hitaan elämän valmiuksia”, sanoo Pasi Sahlberg Opettaja-lehden kolumnissaan.
Olen samaa mieltä. Jos meillä ei ole hitaan elämän valmiuksia, meillä ei ole valmiuksia kohdata ihmisiä. Jos siis annamme digitalisaation muuttaa elämämme siten, että totuus, ihmisyys – ja toiset ihmiset – löytyvät (vain) netistä.
Minua pelottaa tulevaisuus, jossa biletetään kukin omassa kopperossaan, kuulokkeet korvilla ja kolamuki kädessä. Miten me sitten lisäännymme? “Hei hottis, pidetäänkö kivaa kimpassa? Lähetän sinulle FedExinä kupillisen ihmenestettä, niin voit tehdä omatoimisen inseminaation.”
Ei. Ei tunnu hyvältä.
Digitalisaatiosta on toki paljon hyötyä ja huvia – luethan sinäkin tätä juttua nyt netistä. Kiitos, digitalisaatio.
Uskon samalla vahvasti siihen, että ihan oikeita kohtaamisia ihan oikeassa maailmassa tarvitaan tulevaisuudessakin. Koska keskustelu kosketusetäisyydeltä on eri tavoin informoiva ja koskettava, kuin ruudulta. Faktat vakuuttavat, tunteet saavat toimimaan.
Sahlbergin kolumnissa kerrottiin, kuinka amerikkalaisessa tutkimuksessa oli havaittu netin suurkäyttäjien syväoppimisen vaikeutuneen. Digitaalinen loikinta jättää oppimiskokemuksen pinnalliseksi.
Samalla tavalla ihmisen kohtaaminen vain netissä saattaa jäädä pintaraapaisuksi.
Paras digiloikka saattaakin olla sellainen, jonka lopputulos on aito kohtaaminen ilman näyttöpäätteiden sinisävyistä säihkettä – vaikka messuilla.
Kirjoittanut Tarja Törmänen, Wulff-konsernin markkinointi- ja viestintäjohtaja.